sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Aina ei voi onnistua!

Lauantaina startattiin Seinäjoelle ja kohti toisia rally-tokokisoja! Päästiin perille ja todettiin, että rata oli todella pieni? Tai sitten sitä on tottunut vain vähän suurempiin ratoihin. Pohja oli tekonurmea, mikä oli meille tuttu toiselta hallilta. Tuntui vain sisältävän todella paljon hajuja, koska Tinka ei yleensä kiinnitä hajuihin suurempaa huomiota, kulki nokka maassa.

Tinkassa tuntui olevan virtaa, kuin pienessä kylässä. Käytiin hetki pihalla pyörimässä ja palkkailin kontaktista ja kokeilin vähän radalla olevia liikkeitä. Juokseminen meni lähinnä hösäämiseksi ja päätin, että jos radalla hösää niin en uusi, koska se nostattaa vain kierroksia turhaan. Lähtöön siirryttäessä, alkoi Tinka tuntua jo normaalilta. Heti lähdöstä alkoi Tinka nuuskia ja käskyt kaikuivat kuuroille korville. Selvittiin kuitenkin neljännelle kyltille ihan kivasti, mutta sitten tuli pujottelun juosten ja siihen kaatui meidän suoritus. Kierrokset jäivät päälle ja homma meni täysin hösäämiseksi. Tinka otti siis iloa irti, koko rahan edestä, koska olihan se mukavampi pomppia ympäriinsä ja tarrata hihnaan kiinni ;) Rataan mahtui siis -10 tvä, kun Tinka kiersi pujottelussa kartion väärältä puolelta, -10 tvä koira eteen ja peruuttaen askeleet taaksepäin, koska ehti pyörähtää sivulle istumaan. Uusittiin pari tehtävää myös ja muita pieniä virheitä, mitä radalle sattui ja komeasti meidän riviä koristaa nyt ALO0, mikä sinänsä ei haittaa minua tippaakaan. Kokemusta saatiin paljon ja nyt tiedän, että kierrokset täytyy purkaa kunnolla.


Huomenna päästään takaisin agilityn pariin pitkästä aikaa ja odotellaankin innolla, mitä treenit tuo tullessaan. Keskiviikkona on vuorossa tokovalmennukseen kuuluva yksäri ja siellä toivoin, että käydään läpi seuraamista, virettä ja paikkista. 
"Voin tehdä mitä tahdon!"

Tinka sai uuden kevyemmän noutokapulan ja hyvin pysyy suussa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti