tiistai 9. syyskuuta 2014

Agilitya ja rally-tokoilua

Maanantaina meillä alkoikin kauan odotettu agility! Tosin tuumasimme missata ensimmäiset treenit, kun päikkärit hieman venähtivät! Ennätimme kuitenki paikalle ja ehdimme käydä hieman kävelemässä ennen treenien alkua. Meidät jaettiin koon mukaan isoihin ja pieniin, näin pääsimme pystyttämään kaksi pistettä treenaamiseen.

Muuria teimme siten, että itse lähetin Tinkan muurille ja kouluttaja oli toisella puolella namialustan kanssa. Tämä sujui melkoisen hyvin, mitä nyt Tinka jäi vähän ihmettelemään minne se mamma jäi ;) Viimeisellä kerralla Tinka oli selvästi tajunnut jutun juonen ja innokkaasti juoksi alustalle.
Putkea olemme ottaneet jo aikasemmin ja silloin Tinka ei suostunut edes vilkaisemaan putkeen. Kotona ollaan treenailtu ikean leikkiputkella ja nähtävästi tämä on auttanut! Ensimmäisellä kerralla Tinka hieman epäröi, mutta sen jälkeen juoksi todella innokkaasti putkeen.
Keppejä otettiin neljä kappaletta ja ohjureilla. Aluksi Tinka ei tuumannut hahmottaa mitä tässä haettiin, mutta parin toiston jälkeen hoksas idean. Kyllä meillä treenattavaa riittää ;)
Puomilla Tinka lähti reippaasti kiipeämää, mutta taitoskohdat laittoi jarrut päälle. Saatiin kuitenkin kunnialla pari kertaa puomikin mentyä.

Hirmuisen kivaa oli sekä koiralla, että omistajalla! Nyt malttamattomana odottelemaan ensi kertaa :)


Tiistaina vuorossa olikin rally-toko. Tinka keskittyi huomattavasti paremmin minuun, joten laitetaan viime kertainen hötkyily uuden tilanteen piikkin. Käytiin kylttejä yksitellen läpi ja nämä sujuivat oikein mallikkaasti. On niin paljon mukavampi treenailla, kun joku on kommentoimassa vieressä! Saa heti omista virheistä paremmin kiinni. Lopuksi suoritettiin vielä rataa, jossa Tinka aluksi vähän haahuili, mutta loppua kohti meni paremmin :) Kouluttaja kertoikin minun olevan radan alussa täysin tuppisuu ja vasta puolessa välin rataa alan puhua Tinkalle  ja se keskittyy sen jälkeen huomattavasti paremmin tekemiseen. Treenaamaan siis tätäkin! Kotiläksyksi saimme vielä tempojen vaihtelut, joten lenkilläkin pitää alkaa treenailla laahustamista ja juoksemista! ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti