maanantai 11. toukokuuta 2015

Torstaina oli vuorossa ohjatut rally-tokot. Meille oli valmiiksi rakennettu Tiia Hämäläisen tekemä kisarata, joka oli melko pienellä alueella  ja aikamoista pyöritystä, mutta silti ihan kiva ja simppeli. Erityisesti painotettiin sitä, että missä vauhdin muutokset tulee suorittaa ja ihan hyvä välillä kerrata näitäkin! Rata meni muuten ihan kivasti, mitä nyt eteentuleminen oli taas vaihteeksi unohtunut täysin. Eteentulemisen treenaamista jatketaan siis ahkerasti, että kisoissa ei tule vähennyksiä sen takia. Tinka kyllä tulee eteen, mutta usein kiepsahtaa ringin ja istuu perusasentoon. Lopuksi katsottiin millä mallilla peruuttaminen ja merkille meneminen ovat. Peruuttaminen sujuu kerta kerralta paremmin ja nyt täytyy lisätä vain matkan pituutta ja sitä, että itse seison, kun Tinka pakittelee. Merkille Tinka lähti myös hyvin, mutta liikkui merkillä, joten merkillä pysymistä täytyy myös vahvistaa. Kotitehtäväksi saimme harjoitella sosiaalista palkkausta ja sitä on vähän ehditty jo treenailla, mutta harjoitukset jatkuvat edelleen.


Perjantaina meillä alkoi agility, jota olin ehtinyt jännittää koko viikon. Paniikki iski, kun pääsimme halliin sisälle ja näin 31 esteen radan, jolla näytti olevan vaikka minkälaista pyöritystä. Onneksi meille tavoitteena oli vain 14 ensimmäistä estettä ja pilkoimme nekin vielä pienempiin osiin. Itselleni agilityn termit ja ohjauskuviot on vielä aika hämärän peitossa, joten koutsin kertoessa, miten radalla kannattaisi edetä, olin _hieman_ pihalla. Radalle päästessämme Tinka oli melko kierroksilla ja suurin osa ajastamme kului siihen, että itse rauhoitin Tinkaa ja yritin saada siihen jotain tolkkua. Osa pätkistä sujui kivasti ja toiset olivat hyvin tahmeita ja eivät tuumanneet millään onnistua. Treeneistä lähtiessämme mieleni valtasi lähinnä epätoivo, jos koko kausi on yhtäläistä vääntämistä ja näin vaikeita treenejä!?

Pitää nyt katsoa, mitä tehdään näiden treenien kanssa. Toiveissa kuitenkin olisi, että oppisin ohjaamaan Tinkaa ja myös, niin että se irtoaa ja hakee itse esteitä. Tinka on kuitenkin nopea koira, joten kilpajuoksuun sen kanssa ei kannata ryhtyä. Eilen laitoin ilmottautumista samalle koutsille, joka pitää meille pujottelukurssia. Hänellä on kesäkuun alussa alkamassa alkeiskurssi, jossa on tarkoitus juuri panostaa irtoamiseen ja estehakuisuteen, mutta myös ohjauskuviohin.


1 kommentti:

  1. Heitin teille haasteen! http://yeedu.blogspot.fi/2015/05/haastellaan.html

    VastaaPoista