sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Rally-tokokisat 23.5

Keskiviikkona sain tiedon, että mahdutaan sittenkin kisailemaan lauantain rally-tokokisoihin. Kisat piti olla Kalajoella ja näin ollen ne olisivat olleet myös meidän ensimmäiset ulkokisat, mutta niin vain ankara tuuli ja huono sää puuttuivat peliin. Kisat jouduttiin keskeyttämään aamulla pariksi tunniksi Kalajoella ja tämän jälkeen päädyttiin siihen, että kisat siirretään Kannukseen halliin, joten ehdin stressata pari tuntia pidempään.

Päästyämme vihdoin viiden jälkeen Kannukseen, otin Tinkan samantien mukaan hallille, jotta se ehtisi hieman aikaa totutella menoon. Mielessä pyöri lähinnä torstain katastrofi treenit, kun Tinka ei suostunut minkäänlaiseen yhteistyöhön, mutta toisaalta taas perjantain treenit olivat menneet hyvin. Rata näytti todella kivalta ja totesin, että meidän pitäisi se selvittää ilman sen suurempi ongelmia. Olimme listalla vasta aika lopussa, joten ehdittiin rauhassa odotella ja katsella muiden suorituksia. Meidän vuoron tultaessa Tinka vaikutti olevan ihan kivasti kuulolla ja aloittaessamme radan jo ensimmäisellä kyltillä alkoi takkuilla. Sama kohta, jossa torstainakin Tinka lopetti tekemisen täysin? Tämän kohdan siis uusimme kahdesti ja aina Tinka pomppasi ja haukahti pari kertaa, tästä siis -6 kahdesti uusimisesta ja -10 tvä. Tässä vaiheessa tuumasin jo luovuttaa kesken, mutta sitte muistin, että harvoin saadaan vieraita tuomareita tänne, joten pakko jatkaa. Ensimmäisen kyltin jälkeen rata alkoi jo luistaa hieman paremmin. Kolmannelta kyltiltä tuli -1 py  ja kuudennelta kyltiltä, mikä oli koira eteen peruuta, niin Tinka vaipui ihan omiin maailmoihinsa, joten tästä -1 vino, -1 tal, -1 py, -1 tvä, -3 ov (ylimääräisiä apuaskelia). Loppu rata saatiinkin suorittaa ilman virheitä loppuun, mutta todella tahmealta tuntui koko rata. Jännitin, että saammeko edes hyväksyttyä tulosta, mutta niin vain saimme kaikesta tahmailusta huolimatta räävittyä kasaan 74 pistettä.  Tuomarin kommentti " Vähän puutteellista yhteistyötä radan alussa. Hienosti tsempattu loppurata :)"  











Hyväksytty tulos on positiivinen asia ja näin ollen pääsemme Sievin kisoihin kesäkuussa metsästämään RTK1. Harmittaa, että kisoissa ei todellakaan nähty parasta Tinkaa vaan haahuileva koira, joka ei ollut yhtään asiassa. Toivottavasti kuitenkin seuraavat kisat menevät paremmin! Nyt ahkeraa treenausta, jotta saadaan onnistumisia! Pätevä likkahan tuo on ja hyvin kasasi itsensä alun sekoiluista huolimatta :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti