tiistai 5. huhtikuuta 2016

Karhunpoika sairastaa



Hiljaiselon aikana on ehtinyt myös sattua ja tapahtua tai milloinpa tuon kanssa ei sattuis ja tapahtuis. Tinka oli eräänä viikonloppuna hoidossa äidillä ja oli tietenkin vauhdikkaasti juossut avantoon ja vielä, niin että äiti ei ollut heti huomannut tapahtunutta. Hetken aikaa Tinka oli ehtinyt pyristellä avannossa kunnes äiti huomasi, että jotain puuttuu. Tinka saatiin lorkittua avannosta ylös ja hetken juoksentelun jälkeen äiti oli saanut kalastettua Tinkan kiinni ja saanut sen saunalle kuivumaan. Täytyy myöntää, että sydän jätti pari lyönti väliin, kun illalla kuulin tästä tapahtuneesta. Ensimmäisenä kävi mielessä, että täytyy varata heti aika hierojalle, kun seuraavan kerran suunnataan Kokkolaan.


Hierojalla huomattiin, että Tinkan selkä on todella kipeä, koska koko koira meni ihan kippuralle, joten annettiin selkään vain laseria. Muuten Tinka oli varsin kivassa kunnossa ja muita jumeja ei koko koirasta löytynytkään. Hierojan kehotuksesta varattiin aika jäsenkorjaajalle, koska epäili ristiluussa olevan jotain häikkää. Hierojan jälkeen edes ruoka ei maistunut, joten tiesin, että nyt on tosi kyseessä. Jäsenkorjaaja totesi hierojan olevan oikeassa, koska ristiluussa tosiaan oli jotain häikkää, mutta nätisti Tinka antoi jäsenkorjaajan käsitellä itseään.  Toivotaan, että tässä on taas meidän vaivat hetkeksi aikaa. Onkohan jollain tietoa, kun ristiluu on kerran mennyt poislinjasta, niin meneekö se helpommin uudestaan? 

2 kommenttia:

  1. Hui kamala, onneksi Tinka-raasu saatiin pelastettua avannosta :( Toivottavasti selkäkin on pian kunnossa. Pikaista toipumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä muuta sano! Ja onneksi ei ehtinyt mennä jään alle. Jäsenkorjaajan jälkeen selkä näyttäis olevan taas kuosissa ja toivotaan, että vaiva ei uusiudu :)

      Poista