torstai 6. elokuuta 2015

Palasia treeneistä


Tiistaina kaivettiin rally-tokokyltit pölyttymästä kaapin perältä. Toki tehtäviä ollaan välillä naksuteltu, mutta ilman kylttejä. Tehtiin pientä seitsemän kyltin rataa, jossa melkein kaikki oli avoimen luokan kylttejä. Kivasti Tinka oli mukana ja selvästi uudet kyltit on piristäneet myös Tinkaa, koska enää ei tarvi hinkata pelkästään samoja kylttejä. Ilma tosin oli todella lämmin, joten se hieman verotti jaksamista, mutta ihan kiva treeni saatiin pitkästä aikaa alle. Yksittäisissä kylteissä riittää vielä hiottavaa ja käsiapuja pitää saada vähennettyä. Eteentulemista alettiin treenata täysin alusta ja ihan uudella käskyllä, jossa riittää vielä työstettävää, koska sivulletulo tulee Tinkalla tosi vahvana. Mukavaa oli, että koira ja omistaja ovat vihdoin tajunneet istu, täyskäännös vasempaan, istu -kyltin! 




Keskiviikkona hieman tokoiltiin. Otettiin parit pätkät seuraamista ja pitkästä aikaa tuntuu siltä, että edistytään! Hieman mietityttää Tinkan paikka seuraamisessa ja olisikin mukava päästä jonkun ulkopuolisen silmien alle. On kuulunut kommenttia siitä, että Tinka edistää mutta toisaalta taas siitä, että paikka on juuri hyvä. Jäävistä otettiin seisomista ja maahanmenoa ja omasta mielestä ne on Tinkalla varsin täpäkät ja perusasennon ennakoimisestakin ollaan päästy aikalailla eroon. Kesällä ollaan paljon laiskoteltu, mutta paikkista ollaan treenattu ahkerasti ja treeni on selvästi tuottanut tulosta! Nykyään makoilee rauhallisesti ja hyvässä mielentilassa, joten hiljalleen ollaan lisätty häiriötä. Kapulan pitämistä pitäisi myös alkaa treenailla, koska Tinkan ote on löysä ja näin ollen se rullailee kapulaa suussa tai sitten kapula roikkuu ihmeellisesti poikittain. Toiveissa kuitenkin olisi siisti pitämien kapulasta. Tinka on opetettu naksuttelemalla ottamaan kapula suuhun, joten uskon sen johtaneen siihen, että vaikka kapula pysyy suussa on ote huono. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan siihen, miten kapulan saisi pysymään siististi suussa ;) 




1 kommentti:

  1. hah! mun pakko tulla taas kommentoimaan kun mulla on aina niin hauskaa lukea teijän reeni kertomuksia sillä suurin osa niistä on niin meijän reeneistä. Toko ja varsinkin "hinkkaaminen" saa nalan aina tylistymään :D

    - Miitta

    VastaaPoista