keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Tokomasennus

Tämä kuva kertookin jo todella hyvin otsikosta ja siihen tiivistyy tämän hetkiset tunnelmat. Meitä ei huvita.

Kuten otsikkokin kertoo niin meitä riivaa täydellinen tokomasennus tai ei välttämättä Tinkaa, mutta minua senkin edestä. Koira oppisi kyllä, mutta ohjaaja ei osaa opettaa ja ei oikein tiedä mitä opettaa. Tarvitaan kipeästi ohjattua ryhmää syksylle, jotta voidaan edistyä ja mielekkyys tokoon saadaan takaisin. Tokoilu on jäänyt meidän osalta nyt hieman syrjään. Ehkä tästä suosta vielä noustaan tälle kesälle tai viimeistään syksylle, jos pääsemme ohjattuun ryhmään.

Olemmekin vain hassutelleet nyt. Paljon vapaana juoksentelua sekä yksin että koirakavereiden kanssa. Leikkimistä ja vielä lisää leikkimistä. Uimassakin ollaan käyty melkein joka päivä sen jälkeen, kun helteet koittivat.

Tänään oli pallopaimennuksen toinen ja myös viimeinen kerta. Sain uusia vinkkejä miten opettaa pallon kuljetusta ja, että tyyli on oikeastaan vapaa.. Tinkalla kun on hieman omanlaisensa tyyli ;) Aloimme myös ottaa seis harjoituksia, sekä jatkoimme pallon kiertämisharjoituksia. Saimme myös hyviä ohjeita ja vinkkejä jatkoon. Aiomme ehdottomasti vielä jatkaa pallopaimennuksen harjoittelua myös kotona!

Tinkan korvat ovat myös taas päässeet hetkeksi liimaan, koska toinen niistä tahtoo edelleenkin olla hieman liian kevyt. Toivotaan, että torstaihin mennessä korva näyttää hieman paremmalta, koska tällöin olisi Idan tarkoitus tulla trimmailemaan Tinkaa. Viikonloppuna nimittäin otetaankin suunnaksi Kokkolan kv ja tällöin päästään pitämään myös pienet kasvattajatreffit! :>




 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti