sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Mätsäröintiä!

Eilinen tokokokeen katselu jäi meiltä kuitenkin välistä. Mistään en löytänyt infoa milloin koe alkaa tai milloin olisi mikäkin luokka, joten en lähtenyt ajelemaan turhaan Jyväskylään. Harmittaa, mutta eiköhän kokeita vielä tule, mihin päästään katsomaan. Ilmoitin meidät nyt myös tokovalmennukseen, joka alkaa jo ensi viikolla! Toivotaan, että tämän jälkeen oltaisiin jossain vaiheessa valmiita myös kokeisiin.

Katsoin viikolla, että tänään on mätsäri Jyväskylässä ja lähdetään käymään, jos herätään. Onneksi puhelin soi juuri sopivasti, että ehdimme heittää vaatteet niskaan ja lähdettiin ajelemaan. Paikka oli todellakin hukassa, joten ehdimme juuri ja juuri paikalle. Koiria oli todella vähän paikalla, joten joutuisasti sujui. Tuomari tykkäsi todella juoksuttaa meitä ja Tinkalla loppuikin mielenkiinto melko pian, joten osa juoksusta oli siivitetty pompuilla. Seisoi kuitenkin nätisti paikalla ja pöydälläkin oli todella kivasti. Tästä suorituksesta saimme sinisen nauhan ja sinisten nauhan saanneista olimme toisia, eli tyytyväinen saa olla. Tinkahan on viimeksi Jyväskylän näyttelyissä nähnyt näyttelyremmin. 


torstai 27. marraskuuta 2014

Tiistaina pääsimme jälleen tokoilemaan. Tähän aikaan vuodesta ei ole kovinkaan mukava treenailla ulkona, kun taivaalta tihuttaa vettä ja lukema on lähellä nollaa.  Onneksi kuitenkin lähdimme, koska aina oppii jotain uutta! Kävimme läpi seisomista, hyppyä, täyskäännöstä vasemmalle ja paikkista.

Seisominen sujui ihan kivasti jo, koska tätä on treenailtu jo aikaisemmin. Avuja saa alkaa vähentämään mahdollisimman pian, että ei jäädä avuihin kiinni. 
Hyppyä otimme namialustan avulla ja sinne palkkausta. Tinka selvästi muisti, että tätä on tehty ennenkin ja kivasti hakeutui alustalle ja jäi sinne seisoskelemaan. Tämä tarvitsee kyllä treeniä, joten taitaa Ville päästä nikkaroimaan meille oman esteen.
Täyskäännös vasemmalle oli ihan kiva, mutta takapään käyttöä pitää ehdottomasti treenata lisää. Sain kivoja vinkkejä siihen, miten siitä saa oikeasti nopean ja myös hyvännäköisen.
Paikkis sujui ilman suurempia ongelmia. Märkä asvaltti oli toki inhotus Tinkalle ja pari kertaa sai käskeä maahan, mutta pysyi nätisti maassa eikä ottanut muista sen suurempaa häiriötä.

Huono sää ei siis kauheasti kuitenkaan treenaamista haitannut. Tinkan ilme kyllä välillä kertoi, kuinka neiti arvosti treenaamista tuollaisessa säässä. Kotiläksynä saimme treenata etenkin paikkista usein ja mahdollisimman erilaisissa paikoissa ja häiriöissä. Kotonahan tuota tulee treenailtua jo aina ruokaa odottaessa, mutta pitää muistaa käydä treenailemassa myös muissa paikoissa.




Loppu viikko kuluukin Keski-suomessa ja tarkoituksena olisi käydä pitkillä metsälenkeillä ja treenata sopivasti! Lauantaina ajattelin käydä vilkuilemassa tokokoetta, jos se oma kynnys kisailemaan madaltuisi edes hiukan. Sunnuntaina olisikin mätsäri, jossa oli tarkoitus myös käydä pyörähtämässä.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Hei, me osataan!

Viikonloppu meni taas yhdessä hujauksessa! Treffailtiin paljon koirakavereita ja käytiin parina iltana hallilla treenailemassa.

Rally-tokon kisat lähestyvät uhkaavasti ja Tinka on viimeksi lokakuussa nähnyt kyltit, joten kävimme testailemassa miten se radan tekeminen sujuu sekä pienissä pätkissä, että ihan kokonaisena ratana ja kivastihan se meni. Eteentuloa pitää vielä treenailla ahkerasti, koska tahtoo tulla joko vinoon tai sivulle. Huomasin, että nyt kun kontakti ja seuraaminen on saatu kuntoon niin on huomattavasti sujuvampaa menoa. Spiraalit ja pujottelutkaan eivät enää olleet enää taistelua siitä, että mihin suuntaan mennään vaan nätisti tultiin mukana. Hyvillä mielin siis lähdetään kisailemaan! Positiivisesti yllätyin myös siitä, kuinka Tinka teki hommia vaikka mukana oli koirakavereita kenen kanssa normaalisti riekutaan. Pätevä kirppu!




Hallilla otettiin myös vähän agilityä, koska sieltä esteet löytyvät. Otettiin hyppy-hyppy-u-putki-hyppy, jotta saataisiin se putki pidettyä mukava ja kivasti tuli mukana eikä tarvinut enää niin paljoa saatella putkeen. Toisena iltana otimme takaakiertoa ja parin toiston jälkeen takaakierto sujui myös oikealta puolelta todella kivasti.  


Tänään olikin aika palata kämpille ja normaaliin arkeen eli suunnata agilityn pariin! Tänään vuorossa oli putkea, keppejä ja jatkettiin valssin treenaamista.
Putkea otettiin ihan pelkällä suoralla putkella niin, että lähetettiin koira kauempaa ja erilaisista kulmista. Tinka on todennu, että putki on todella mukava juttu, joten lähti kaukaa ja sivuilta kivasti putkeen.
Keppejä oli kuusi ja ohjureilla. Tinka oli aluksi aivan pihalla, että mikä juttu tämä on ja piti aika paljon vielä näyttää ensimmäinen väli, että hoksasi lähteä pujottelemaan. Viimeisellä kierroksella huomasi, että oli muistanut jutun idean ja lähti kivasti pujottelemaan. Nämä vaativat ehdottomasti vain paljon treeniä.
Valssia otettiin niin, että oli kaksi estettä vierekkäin ja siitä valssattiin. Sujui todella kivasti molemmin puolin ja oikeakaan ei ollut enää niin tahmea. Kehuja saatiin siitä, että kun olin itse liikkeessä ja selvästi näytin mitä tehdä niin Tinka tuli kivasti mukana.



keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Tokoilua

Pääsimme mukaan myös ohjattuihin tokon treeneihin, jotka tosin kestävät vain neljä kertaa, mutta parempi sekin kuin ei mitään! Ilmoitin meidät varmuuden vuoksi tokon alkeisiin, koska etenkin jäävät ja hyppy on jääneet melkeinpä treenaamatta.. Ensimmäisten treenien jälkeen kouluttaja sanoi, että meille melkein sopivampi ryhmä olisi ollut kisaamaan tähtäävien ryhmä, mutta kertaus ei ole koskaan pahaksi.

Treeneissä käytiinkin läpi perusasentoa, seuraamisen käännöksiä, jäävien maahanmenoa ja paikkamakuuta, sekä lopuksi luoksari.
Perusasento oli meille ihan tuttu juttu. Huomasimme tosin, että Tinka paljon seuraa oman käteni liikettä ja näin ollen perusasennon asento saattaa vaihdella. Ei huolestuttavasti, mutta vähän kuitenkin. Tähän siis täytyy kiinnittää huomiota niin, että treenailee käden ollessa eri asennoissa. Perusasento muuten oli todella kiva ja piti kuulemma kivasti kontaktia.
Seuraaminen saimme kehuja etenkin hyvästä paikasta, mutta myös kivasta kontaktista. Tämä olikin positiivinen yllätys, koska seuraamista olen murehtinut! Itseni täytyy käännöksiä vielä treenata ja aluksi ilman Tinkaa, koska en muistanut selkeästi Tinkalle viestiä, että kohta käännytään.
Maahanmenoa otimme aluksi ihan perusasennosta ja treeni on tuottanut tulosta, koska nyt oli nättejä _suoria_ maahanmenoja. Tosin ehkä hieman hitaita ja pohtivia, mutta tästä voi osaltaan syyttää kylmää asvalttia. Jäävien maahanmenot aloitettiin peruuttamalla sitten käsky -> palkka ja palkka vielä koiran taakse. Nämä maahanmenot huomattavasti paremmin ja niissä oli napakkuutta. 
Paikkis otettiin rivissä ja sekin otettiin aika alkeista. Pysyi todella hyvin vaikka muut vielä hääräsivät koiriensa kanssa ja kuului vaikka minkälaista käskyä. 

Varsin mukavat treenit siis takana! Mukavaa on saada ulkopuoliselta kommentteja liikkeistä, koska kahdestaanhan me ollaan niitä vain tahkottu. Selvästi olemme onnistuneet jotain tekemään oikeinkin!

tiistai 18. marraskuuta 2014

Valssia ja takaakiertoa

Viikonloppu levähdetty, joten eilen oli aika suunnata taas aksan pariin. Vaihteeksi siis luvassa tylsä treenien kertaaminen, mutta olen huomannut, että varsin hyödyllistä itselle. Kirjoittaessa sitä joutuu pohtimaan, että mitä treeneissä oikeastaan tapahtuikaan.

Tänään vuorossa olikin A-esteen muistuttelua, rengasta, jatkettiin myös valssin treenaamista ja uutena asiana aloimme harjoitella myös takaakiertoja.

A-esteellä päästiinkin aloittelemaan ja olin juuri sanomassa apurille, että Tinkahan ei välttämättä kiipeä ylös. Höpöhöpö Tinkahan sujahti varsin näppärästi esteen läpi ja kivasti pysähtyi kontakteille missä namialusta odottikin. Otettiin sitten pari toistoa molemmin puolin ja enemmin tuota sai yrittää himmailla, kuin kannustaa.
Rengas pari kertaa piti yrittää mennä välistä, mutta sen jälkeen muisti taas idean. Pystyi jo lähettämään hieman kauempaa ja niin, että olen itse jo hieman sivulla.
Pituus otettiin myös yksittäisenä esteenä, mutta myös niin, että oli aluksi hyppy ja sen jälkeen pituus. Meni todella kivasti, mutta tässäkin oikealla puolella ohjattuna hieman ongelmia. Pituuden jälkeen jäi ihmettelemään missä olen ja näin ollen ei hoksannut edes koko namialustaa.
Takaakiertoa otettiin aluksi niin, että kaveri palkkaa esteen takaa ja siitä hyppy. Tinkalta sujui tosi kivasti ja ymmärsi idean aikalailla samantien. Toisella kierroksella otettiinkin sitten ilman apuria ja vasemmalta kiersi todella nätisti, mutta oikea muodostui ongelmaksi. Tinkan on tosi hankala käsittää, että voi olla minun oikealla puolella ja, että voin ohjata sitä myös oikealta. Tähän otettiin sitten vielä kaveri avuksi, joka palkkasi siivekkeen takaa ja näin saimme myös onnistuneita suorituksia. Pitää varmaan lenkillä alkaa harjoitella puun kiertämistä niin, että kiertää myös oikealta, jos se auttaisi tähän ongelmaan.
Valssia treenattiin niin, että oli hyppy - hyppy - u putki - hyppy - hyppy. Tarkoituksena oli saada koira putken jälkeiseltä hypyltä ensimmäiselle hypylle valssaten. Ensimmäisellä kerralla pyörähdin väärään suunta, ja useaan otteeseen sekoilin askeleissa. Huomasin myös, että Tinka on _todella_ nopea ja näin ollen itse sain juosta kunnolla. Saatiin kuitenkin pari onnistunutta valssia, joten siihen oli ihan mukava päättää treeni. Tinka sai kehuja siittä, että kestää kivasti toistoja, kun välillä neuvotaan ohjaajaa.

Siis onnistuneet treenit takana! Viime viikkoisesta "en mene putkeen" ei ollut tietoakaan vaan sujahti putkeen ennen kuin ehdin sanoa, että Tinkalla oli viime viikolla hankaluuksia putken kanssa. Erityisen ylpeä olen siitä, kuinka kivasti Tinka on kuulolla hallilla! Eilenkin pari koiraa lähti omille kierroksille, mutta Tinka ei välittänyt asiasta tuon taivaallista. Ennen kurssin alkua nimittäin pohdiskelin sitä, että meneeköhän kaikki treenit pilalle sen takia, koska Tinka nyt vain sattuu rakastamaan ihmisiä ja koiria kovasti. Onneksi tämä ei pidä paikkaansa ja on mukava treenailla!

Ensimmäiset "treenit" ;) Tinka 4 kuukautta :)

lauantai 15. marraskuuta 2014

Tokoillen

Tinka on saanut koko viikon laiskotella, koska itse olen tuskissani kirjoitellut koulutehtäviä :D Oli siis pakko korjata asiaa hieman tokoillen! Kävin viikko sitte lainaamassa kirjastosta pari kivaa opusta eli tie tottelevaisuusvalioksi ja tavoitteena täysi kymppi. Kiva nähdä miten muut ovat treenailleet liikkeitä kuntoon. Ehkä sieltä löytyy myös ideoita omaan treenaamiseen.

Seuraamista otettiin yksi pitempi pätkä ja pari lyhyempää. Kivalla kontaktilla, mutta viimeisessä pätkässä paikka tahtoo valua liian kauaksi, joten tähän täytyy ehdottomasti kiinnittää huomiota!
Kaukoja on myös innostuttu pyörittelemään ja ne sujuu varsin kivasti jo pidemmänkin matkan päästä. Kivoja ja nopeita vaihtoja! Pysyy myös hyvin paikalla :> JES!
Noutokapula pitoa on otettu nyt tai oikeastaan irroittamista. Totesin, että pidon naksuttelusta tämä meidän homma ei etene mitenkään. Olen siis vaihtanut taktiikkaa ja naksautan irroittamisesta ja nyt alkaa tuntua, että Tinka on tajunnut jutun idean! Olemme edistyneet jo melkoisen paljon vaikka treenausta on vasta vähän takana. 
Jäävät on otettu ohjelmistoon myös. Oikeastaan siis ollaan vasta iskostettu seis käskyä päähän. Tähän otin taktiikaksi, että itse kierrän koiran eteen, jotta Tinka ei yhdistä pysähtymistä seisomiseen vaan vain käskyllä seis ja muuten perusasento. Maahanmenossa huomasin, että kuin tinka menee sivulla maahan, niin koko koira on ihan kierossa. Naksuteltiin siis sivulla suorista maahanmenoista ja jatketaan sitä edelleen.