maanantai 6. heinäkuuta 2015

Viikon varrelta


Tällä viikolla päästiin viimeistä kertaa ohjattuihin tokoihin. Otettiin hieman paikkista häiriössä, liikkeestä maahamenoa sekä luoksaria häiriöllä. Tinka nousi kerran paikkiksessa, kun lelut lentelivät, mutta palautus takaisin ja pysyi hienosti. Itselle on tullut se varmuus, että se koira pysyy siellä ja kai se on myös vaikuttanut Tinkaan? tuntuu, että makoilee nykyään paljon rauhallisemmin ja hyvällä fiiliksellä. Paikkista pitäisikin alkaa treenaamaan erilaisissa häiriöissä ja erilaisten koirien kanssa. Liikkeestä maahanmeno on meillä ehkä se varmin liike. Nopeasti menee maahan, mutta vähän tahtoi ennakoida perusasentoa, joten tähän täytyy kiinnittää huomiota. Luoksaria tehtiin myös vähän häirittynä -> kutsuttiin koiria vuorotellen rivistä ja lelut lenteli. Tinka ei millään ois jaksanut vain istua ja pari kertaa laittoi maahan, toki hallissa oli kuuma, mutta nähtävästi pitää opetella myös vain istumaan ja odottamaan. Tosi hyvä mieli jäi tästä meidän pienestä tokokurssista ja nyt on taas uutta intoa ja uusia ideoita, miten lähteä treenaamaan eteenpäin.



Mätsäreihin ehdittiin myös yksi ilta pyörähtämään. Ilta oli todella lämmin ja matti myöhäinen omistaja ilmoitti koiransa toisiksi viimeisenä, joten olimme koko mätsärin viimeisessä parissa. Kolmen tunnin odotus helteessä oli tehnyt tehtävänsä ja Tinkaa  ei hirveästi poseeraaminen tai kauniisti ravaaminen kiinnostanut. Seisoi kuitenkin nätisti ja käyttäytyi pöydällä nätisti, mikä on aina mukavaa. Joidenkin mielestä voi olla hullua, mutta ihana huomata että se vähän villi koira on palautunut, eikä lauantain kisoista ja haahuilusta ollut enää tietoakaan.


Hieronnassa ehdittiin pyörähtää myös! Saatiin sopiva väli, jossa tuollaisen sintin ehtii myllätä läpi ja kyllähän se taas tuli tarpeeseen. Kesän alussa aloitettu pyöräily on todennäköisesti saanut pientä jumia aikaiseksi vaikka ollaan yritetty ahkerasti lämpätä ja jäähdytellä, mutta uusia lihaksia on tainnut silti löytyä, joten pieniä kireyksiä löytyi  jotka onneksi saatiin avattua. Selässä oli myös pientä jumia, mutta se avautui oikein nätisti. Mukava oli huomata, että ns. tokokoiran jumeja ei enää löytynyt, joten tasapuolinen harjottelu vasemmalla ja oikealla on tainut tuottaa tulosta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti