sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Tuuri 14.6

Viime viikonloppuna Keiteleen näyttely jäi väliin, joten tänä viikonloppuna suunnattiin Tuuriin ja uudestaan Haapaniemen Elinan syyniin, kun aikaisemmin käytiin hänelle näyttäytymässä tammikuussa.

""1.5 v tumma soopeli-valkoinen kooltaan ylärajalla, hieman tuhtina esitetty voimakas narttu. Erittäin hyvä pää, silmät ja ilme. Hyvin kannetut korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Sopiva luusto. Hieman raskas yleisvaikutelma ja kömpelöt liikkeet."
- EH JUK3, Elina Haapaniemi

Tinkaa kokeillessa Elina totesi, että sheltit tuntuvat voivan kovin hyvin ja, että täytyy kiinnittää huomiota Tinkan painoon etenkin sitten, kun alkaa vaihtaa uutta karvaa ettei lihoa liikaa. Tinka on kyllä tälläkin hetkellä kuntokuurilla ja mielestä alkaa olla jo ihan ok mitoissa. Liikkeissä meidän piti tehdä kolmio ja juosta edestakaisin ja tuntui, että en saanut Tinkaa liikkeelle oikein mitenkään, kun jo piti jarrutella. 

Kiva päivä kuitenkin oli ja kiva nähdä pitkästä aikaa myös kasvattajaa! :) Ensi viikonloppuna otetaankin suunnaksi Rovaniemen näyttely ja käydään Hilkka Salohallan syynissä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti