Tinkan elämää

Tiistaina päästiin pitkästä aikaa agilityn pariin. Tinkasta kyllä huomasi, että taukoa on ollut, koska turkissa pysyminen aiheutti pieniä ongelmia. Tällä kertaa meillä oli käsittelyssä sylkkäri, pieni pätkä rataa sekä loppuun keppejä ja puomia.

Aloitettiin sylkkäreiden treenaaminen aluksi ilman esteitä pelkän koiran kanssa ja tämän jälkeen siihen liitettiin yksittäinen hyppy. Tinka hoksasi nopeasti idean ja yksittäisellä hypyllä saatiin kivasti tehtyä sylkkäreitä. Tämän jälkeen päästiin tutustumaan kasaamaamme rataan ja saimme miettiä siihen sopivia ohjauskuvioita. Mielessäni suunnittelin tekeväni valsseja ja sylkkärin yms. Tinkan kanssa päästessämme radalle huomasin taas, että ideat olivat hyviä, mutta toteutus huono. Tinkassa riitti taas vauhtia ja virtaa, että ensimmäisenä tökkäsimme esteelle 3-4, koska en todellakaan ehtinyt valssata. Tinka onneksi irtoaa putkeen kivasti, joten ohjasin samalta puolelta suoraan putkeen. Tämän jälkeen harmaita hiuksia aiheutti esteet 5-6, joissa oli tarkoitus tehdä sylkkäri. Putkesta sinkoavan koiran kalastelu oli melko hankalaa ja, joka kerta Tinka ehti ottaa hypyn 6 takaakiertona. Lopulta seisoin esteiden 5-6 välissä ja näin sain koiran hyppysiin ja tehtyä sylkkärin, mutta putkeen irtoaminen ei enää ollutkaan helppoa. Lopun radasta saimme jotenkuten suoritettua kunnialla läpi vaikka eipä siinäkään hirveästi kehumista ollut. Tinkalla oli hurjan hauskaa, mutta ohjaajalle tuli hiki ja turhautuminen. Keppejä tehdessä sentään onnistuttiin! Aloitettiin kuudella kepillä, jossa kaikissa oli ohjurit, mutta lopulta päästiin tilanteeseen, että kahdesta ensimmäisestä välistä poistettiin ohjurit. Minun ollessa oikealla puolella oli taas hankalaa, mutta sujui sekin pienen mietinnän jälkeen. Puomia tehtiin kaksi toistoa ja ongelmitta sujui.

Ja lopuksi vielä avautuminen siitä, kuinka agility on mukavaa, mutta toisaalta taas niin turhauttavaa. Tinkan kanssa on ilo harrastaa, koska siitä selkeästi paistaa riemu kun ollaan yhdessä tekemässä, mutta korvat jää yleensä aksassa kotiin. Se tunne kun seitsemännen kerran huudat, että olen täällä tule tänne seuraavaksi ja koira painattaa jo väärän hypyn jälkeen putkeen.. Turhauttavaa. Välillä on käynyt mielessä lopettaa koko harrastus, koska tuntuu että meidän edistyminen tyssää siihen, kun mukaan otetaan jotain vauhdikkaampaa. Toisaalta taas Tinka nauttii ja on todella nopea, sama kuunteleeko vai ei. Ehkä me aletaan vain ahkerasti treenaamaan sitä, että agilityssa täytyy myös kuunnella. Hyviä vinkkejä otetaan mielellään vastaan!