sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Voihan rally-toko!

Ihanaa, kun pystyy treenaamaan ulkona! Ollaan nyt oikein aktivoiduttu ja käyty useampana iltana pyörittelemässä  tokoa, sekä rally-tokoa.  En muistanutkaan kuin kivaa rallyily on! Siitä on taukoiltu oikeastaan koko talvi, koska laiska omistaja ei ole jaksanut pystyttää kylttejä pakkasessa ;) Pari kertaa muistuteltiin, mitä se rallyily on ja hirvittävän pätevähän Tinka on.



Ollaan tehty vähän rataa ja etenkin keskitytty juoksemiseen. Viime syksynä juokseminen oli meille ongelma ja se tahtoi nostattaa Tinkan kierroksia turhan paljon. Juokseminen oli ongelma etenkin, jos rata jatkui vielä juoksemisen jälkeen. Tähän meillä kaatui myös osaltaan Seinäjoen kisat. Ajattelin, että nyt juoksemista täytyy alkaa harjoitella kunnolla, mutta eilisellä radalla huomasin, että juokseminen ei nostata enää Tinkan kierroksia vaan se on ihan ok? Ajattelin sitä tilapäiseksi mielenhäiriöksi, mutta tänään jouduin todeta saman, että kierrokset eivät enää nouse. Ehkäpä yhteisillä juoksulenkeillä on ollut vaikutusta tähän? Yhdessä ja erikseen juoksemisesta on tullut Tinkalle normaalia ja siitä ei kannata enää vetää kierroksia? Mene ja tiedä.


Toki videoilta ja muutenkin treeneissä on huomannut, että treenata täytyy, mutta ihan kivalla mallilla ollaan silti. Taidan uskaltaa ilmoittaa meidät Kalajoen kisoihin, jotka on kuukauden päästä. Eteentuloihin täytyy kiinnittää huomiota, koska Tinka tarvitsee niihin vielä todella paljon käsiapua. Myös askel peruuttaen tehtävässä huomaa, että Tinka tahtoo jäädä vinoon ja hakeutua sivulle, mikä sillä on todella vahvana. Positiivista on se, että Tinka tekee töitä ja ei haahuile sen suurempia. Ensimmäisillä kerroilla nenä tahtoi hakeutua maahan, mutta nyt siitä ei oikeastaan enää ole tietoakaan!



Innolla siis odotan ensi viikolla alkavia ohjattuja rally-tokoja, niin päästään opettelemaan jo ylemmän luokankin kylttejä! Sain myös tiedon, että pääsemme aksaamaan ryhmään, joten parin viikon päästä alkaa taas vihdoin ohjatut agilitytkin J


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti