Tänään kuitenkin lähdettiin aamusta ajelemaan Sieviin. Rata näytti kivalta, mitä nyt vähän jännitti että hoksaako Tinka pyörähdyksessä hypyn ja säntää sinne. Olimme kolmanneksi vuorossa, mikä oli oikeastaan aika mukavaa, koska rataantutustumisen jälkeen ei jäänyt aikaa jännittää vaan oma vuoro koitti hyvin pian. Ensimmäisellä kyltillä Tinka yritti tarjota jotain puolenvaihtoa takaa, mutta hyvin ehdin pelastaa, joten tästä -1 tvä, kolmannella kyltillä Tinka ehti pyörähtää oman lenkin, joten uusittiin -3, kuudenella kyltillä eteentulo oli vino -1, viimeiseltä kyltiltä -10 tvä, koska Tinka ehti pyörähtää oman lenkin kun pyysin sitä eteen. Ohjaaja oli tässä vaiheessa niin pihalla, että ei kuollakseenkaan muistanut oliko uusinut kerran vai kahdesti, joten ajatteli pelata varman päälle ja olla uusimatta. Radan jälkeen harmitti, että en uusinut, mutta hylky olisi harmittanut vielä enemmän. Kaikesta oppii! Pisteitä meille siis 85/100. Vihdoin alkaa tuntua siltä, että olemme välillä samalla radalla. Toivottavasti tänä syksynä päästäisiin vielä metsästämään koularia.
sunnuntai 18. syyskuuta 2016
Rally-tokokisat Sievi 18.9
sunnuntai 4. syyskuuta 2016
Priimaa tuppaa tulemaan
Pidemmän aikaa olen jo pyöritellyt mielessäni, että olisi mielenkiintoista käydä kuvauttamassa Tinka selän osalta kokonaan. Pari vuotta sitten selästä kuvattiin välimuotoinen lanne-ristinikama, mutta nikamien epämuotoisuus jäi lausumatta, koska kuvat kaulasta puuttuivat. Torstaiaamuna suunnattiin siis kohti eläinlääkäriä, joka aluksi tarkasti polvet, jotka olivat edelleen 0/0. Tämän jälkeen Tinka laitettiin unille ja alettiin kuvaamaan selkää. Rauhoittaminen itkettää, joka kerta yhtä paljon ja kuvauttaminen jännittää! Kuvien pomppiessa näytölle totesi lääkäri, että näissä ei näy mitään erikoista. Tänään vihdoin kennelliitolta tipahti lasku ja kuvauksen tulokset ovat virallisia. Tinka on siis joka puolelta priimaa!
| 4.9.2016 | Selkä nikamien epämuotoisuus selän spondyloosi | VA0 (normaali) SP0 (puhdas) | ||
| 1.9.2016 | polvilumpioluksaatio | 0/0 | 1.9.2018 | |
| 1.11.2014 | Selkä välimuotoinen lanne-ristinikama | LTV0 (normaali) | ||
| 30.10.2014 | kyynärnivel lonkkanivel | 0/0 A/A | ||
| 17.10.2014 | silmätutkimus silmätutkimus polvilumpioluksaatio sydämen kuuntelutulos | Distichiasis : todettu Silmämuutosten vakavuus : lievä 0/0 ei sivuääniä | 17.10.2016 17.10.2016 17.10.2016 |
tiistai 30. elokuuta 2016
27-28.8.2016 Haapsalu
Viikonloppuna pyörähdettiin Virossa, Haapsalun näyttelyssä. Lauantaille oli ilmoitettu 12 shelttiä ja sheltit tuomaroi Kenneth Chuah, joka kohteli koiria todella kivasti ja tutki tarkasti. Tinkan ollessa ainoa avoimen luokan narttu oli kehä nopeasti ohi ja kehäsihteeri vilautti erinomaista, pienen sekaannuksen jälkeen selvisi, että myös SA napattiin. Paras narttu kehässä oli Tinkan lisäksi kaksi nuorten luokan narttua, joten pienoinen yllätys oli, kun Tinka viitottiin ensimmäiseksi ja pieni riemun kiljahduskin pääsi ;) Rotunsa parasta valittaessa tuomari vielä yllätti valiten Tinkan ROPiksi! Ryhmäkehässä kävimme pyörähtämässä, mutta sieltä ei tullut muuta kuin kokemusta.
"Hyvin tasapainonen kokonaisuus, kantaa hyvin kroppaansa, liikkuu sulavasti, feminiinisen näköinen, hyvä kroppa ja hännänkanto. " ERI AVK1 SA PN1 SERT ROP - Kenneth Chuah
| (c) Marinne |
![]() |
| (c) Inna Tolli |
| (c) Marianne |
Sunnuntainaille oli ilmoitettu 11 shelttiä ja sheltit tuomaroi Sergey Galiaskarov. Tinka oli sunnuntainakin ainoa avoimen luokan narttu, joten kehä oli nopeasti ohi ja kehäsihteeri vilautti erinomaista ja SA:ta, joten jatkettiin paras narttu kehään, jossa vastassa oli eiliset nuorten luokan nartut. Tuomari viittasi Tinkan samantien ykköseksi, joten saimme jatkaa rotunsa parhaan valintaan, jossa Tinka oli tällä kertaa VSP, Nukan ollessa ROP.
"Silmään näyttää isokokoiselta. Oikeat pään mittasuhteet, hyvä eturinta ja kulmaukset, liikkuessa vähän ahdas takaa, erinomainen turkki." ERI AVK1 SA PN1 SERT VSP - Sergey Galiaskarov
| (c) Marianne |
| (c) Marianne |
maanantai 22. elokuuta 2016
Kokkola rn 21.08.2016
Lähinäyttelyt on parasta! Ei heräämistä epäinhimilliseen aikaan tai satoja kilometrejä autolla. Kokkolassa sheltit oli aikataulussa laitettu alkamaan vasta kello 12, joten aamulla sai rauhassa lähteä näyttelypaikalle ja seurata edellisten rotujen arvostelua. Pirjo Aaltosesta ei ollut mitään aikaisempaa tietoa, joten vähän jännityksellä seurasin, että millaisista koirista pitää.
maanantai 8. elokuuta 2016
Rally-tokon tuplakisat Himangalla 6.8
Miten aina sattuukin, niin että kisat ovat lähellä ja näyttelyihin ajetaan satoja kilometrejä? Ehkä sitä on vain vähän laiska. Lähellä olevat kisat olivat tällä kertaa ehdottomasti plussaa, koska päivästä tuli muutenkin pitkä. Kisapaikalla oltiin kymmenen maissa ja puoli viiden jälkeen ajelin kotiin vaihtamaan kastuneita vaatteita.
A-radalla tuomarina oli Fiia-Maria Kivioja ja nämä olivat itseasiassa ensimmäiset Fiia-Marian tuomaroimat kisat! A-rata näytti kivan simppeliltä ja tiesin, että siitä selvitään helposti, jos Tinka malttaa. Radalle päästessä huomasin, että Tinka oli aivan liian korkeassa vireessä. Pari kertaa uusittiin ja tahkottiin kyltille 11 asti vaikka olisi kannattanut luovuttaa jo paljon aiemmin. Tuloksien selvittyä huomasin, että meidät hylättiin jo kyltille kolme, koska ohjaaja uusi väärin. Olimme nähtävästi ehtineet mennä kakkosen ohi ja palasin ykköseltä uusimaan kakkosta vaikka olisin enää voinut uusia kolmosen? Mene ja tiedä, mutta tämän radan jälkeen lähti paineet ja jännitys.
B-radalla tuomarina oli ennestään tuttu Tytti Lintenhofer. B-rata näytti A-rataan verrattuna vähän sokkeloisemmalta, mutta myös todella mukavalta radalta ja rataantutustumisessa B-rata oli jo ihan simppeli. B-radan alussa tuli kunnon rankkasade ja kaikki olivat läpimärkiä hetkessä. Kolme koirakkoa ennen meitä keskeytti radan. Meidän päästyä radalle oli sade vähän jo hellittänyt, mutta lätäköitä oli siellä täällä. Tuomarin kommentti "sade viilensi Tinkan" sopi kyllä täydellisesti. Tinka rakastaa vettä ja lotraamista, mutta nähtävästi käskyn alla työskentely ei kuulu suosikkeihin ja maahanmeneminen oli erityisen ällöttävää, joten se uusittiin ja Tinka ei mennyt maahan -13, toinen uusiminen -3, eriaikaisuus -3 ja neljä -1 mm. py ja tvä. Voin sanoa, että tyytyväinen olen Tinkan työskentelyyn vaikka sitä parasta Tinkaa ei todellakaan nähty. Suoritti tehtävät parhaansa mukaan. Pisteitä saimme kasaan 74, mutta viime yönä huomasin että pieni laskuvirhe oli sattunut pisteenlaskijalle, joten laitoin järjestäjille viestiä ja Tinkan pisteet korjataan oikein eli AVOHYV 77 pistettä.
Seuraavaksi olisi tiedossa oman seuran kisat, mutta vielä on mietinnässä ilmotanko Tinkan.
perjantai 29. heinäkuuta 2016
Vattajalla
Pari viikkoa sitten saatiin pitkästä aikaa seuraa Kirsistä ja Taavista, joten pakkohan se oli suunnata vattajalle juoksuttamaan koiria. Koirat nautti suunnattomasti ja mielestäni kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Touhupetterit.
Kuvat (c) Kirsi
tiistai 26. heinäkuuta 2016
![]() |
| (c) Kirsi |
Blogi on elännyt kesän hiljaiseloa, koska mitään sen suurempaa ei ole tapahtunut. Rally-tokoilemassa on käyty viikottain ja siinäpä ne suurimmat. Treenit menee toisinaan hyvin ja toisinaan huonommin. Kesää ollaan vietetty riehuen, pyöräillen sekä uiden. Uimisesta on ehdottomasti tullut Tinkan lempparijuttu.
Elokuussa päästään taas treeneihin kiinni, koska agilityn ohjauskuvioiden opettelu jatkuu ja päästään myös kokeilemaan doboa! Doboilun toivon auttavan jumituksiin ja, jos oikein innostutaan, niin ehkä kotiin täytyy hankkia oma pallo. Elokuussa odottaa myös Viron näyttelyreissu. Syksylle saatiin myös Savonlinnaan agilityyn treenipaikka, joten on mitä odottaa.
Eilen käytiin hallilla muistelemassa, että miltä ne esteet oikein näyttää, koska viikonloppuna olisi tarkoitus osallistua epiksiin supermölleihin eli hyppy-putki-luokkaan. Edelleen kartturi on myöhässä, mutta Tinkasta löytyy sama vauhti. Huvikseen kokeiltiin myös keppejä, koska huhtikuussa jäätiin kymmeneen keppiin ja pariin ohjuriin. Nähtävästi aika on tehnyt tehtävänsä, koska viimeiset toistot tehtiin 12 kepillä ja molemmissa päissä oli kaksi ohjuria. Hieno Tinka!
Video, jonka Sofia (@soffke) julkaisi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
























