perjantai 27. toukokuuta 2016

Testissä MEJÄ

MEJÄ on lyhenne metsästyskoirien jäljestämiskokeesta. Sen tarkoituksena on selvittää koiran kyky seurata haavoittuneen riistaeläimen verijälkeä. Kokeessa pyritään jäljittelemään tositilannetta avoimessa - ja voittajaluokassa, sekä mittaamaan koiran taito haavoittuneen hirvieläimen jäljestyksessä. Näistä taidoista on apuja myös käytännössä. Luonnostaan koira käyttää hajuaistiaan lähes kaiken uuden tutkimiseen ja havainnointiin. Mikäpä sen parempaa kuin valjastaa tuo vaistonomainen tapa hyöty- ja harrastus-käyttöön. MEJÄ on mielenkiintoinen koemuoto.  - Kennelliitto 


Eilen oltiin tutustumassa mejän saloihin. Alkuun oli pieni pohjustus siihen, mitä mejä on sekä mitä se pitää sisällään. Tämän jälkeen päästiin kokeilemaan jälkien tekoa ihan käytännössä. Tekemäni jälki oli noin 100 metriä pitkä ja siinä oli puolessavälissä yksi makaus. Jokainen koira pääsi ajamaan omistajansa tekemän jäljen. Tinka oli  yllättäen ainoa paimen ja muuten ryhmästä löytyi terrieri, akita ja noutajia, oli mielenkiintoista päästä seuraamaan erilaisten koirien työskentelyä. Jokaisella koiralla oli omanlaisensa tyyli työskennellä ja jotkut etenivät hyvin varovasti ja toiset taas hyvin vauhdikkaasti. 



Tinka on aiemmin tehnyt pelkästään pk-jälkeä, joten ajattelin sen lähtevän jäljestämään ihmisen jälkiä pitkin eikä verta pitkin, mutta väärässä olin. Alussa ei heti hoksannut homman ideaa vaan hetken aikaa pyöri jäljen aloituksen ympärillä, mutta parista kehotuksesta nappasi jäljen alun ja lähti jäljestämään. Hyvin Tinkamaista työskentelyä eli tarkkaa ja etenevää sekä selkeästi kaikki verisemmät kohdat tarkastettiin tarkkaan. Makaukseen ei reagoinut mitenkään, mutta uskon että siihen en pirskotellut tarpeeksi verta, koska muuten tarkisti hyvin verisemmät kohdat. Lopusta löytyvä hirvensorkka aiheutti pienen järkytyksen, mutta lopulta olisi kelvannut maisteltavaksi asti. Jälki olisi ehkä voinut olla pidempi, mutta ajattelin että ensimmäiselle kerralle riittää lyhyt suora, jotta näkee miten se reagoi koko jäljestämiseen. Mukava huomata, että jälki kuin jälki, niin Tinkalla on selkeä motivaatio työskennellä. Täytyy myöntää, että pieni kärpänen puraisi minua ja tänään käytiin ostamassa verta ja sieniä sekä kysyttiin lupa maiden käyttöön, joten pian päästään myös itsekseen harjoittelemaan.


1 kommentti: