tiistai 18. marraskuuta 2014

Valssia ja takaakiertoa

Viikonloppu levähdetty, joten eilen oli aika suunnata taas aksan pariin. Vaihteeksi siis luvassa tylsä treenien kertaaminen, mutta olen huomannut, että varsin hyödyllistä itselle. Kirjoittaessa sitä joutuu pohtimaan, että mitä treeneissä oikeastaan tapahtuikaan.

Tänään vuorossa olikin A-esteen muistuttelua, rengasta, jatkettiin myös valssin treenaamista ja uutena asiana aloimme harjoitella myös takaakiertoja.

A-esteellä päästiinkin aloittelemaan ja olin juuri sanomassa apurille, että Tinkahan ei välttämättä kiipeä ylös. Höpöhöpö Tinkahan sujahti varsin näppärästi esteen läpi ja kivasti pysähtyi kontakteille missä namialusta odottikin. Otettiin sitten pari toistoa molemmin puolin ja enemmin tuota sai yrittää himmailla, kuin kannustaa.
Rengas pari kertaa piti yrittää mennä välistä, mutta sen jälkeen muisti taas idean. Pystyi jo lähettämään hieman kauempaa ja niin, että olen itse jo hieman sivulla.
Pituus otettiin myös yksittäisenä esteenä, mutta myös niin, että oli aluksi hyppy ja sen jälkeen pituus. Meni todella kivasti, mutta tässäkin oikealla puolella ohjattuna hieman ongelmia. Pituuden jälkeen jäi ihmettelemään missä olen ja näin ollen ei hoksannut edes koko namialustaa.
Takaakiertoa otettiin aluksi niin, että kaveri palkkaa esteen takaa ja siitä hyppy. Tinkalta sujui tosi kivasti ja ymmärsi idean aikalailla samantien. Toisella kierroksella otettiinkin sitten ilman apuria ja vasemmalta kiersi todella nätisti, mutta oikea muodostui ongelmaksi. Tinkan on tosi hankala käsittää, että voi olla minun oikealla puolella ja, että voin ohjata sitä myös oikealta. Tähän otettiin sitten vielä kaveri avuksi, joka palkkasi siivekkeen takaa ja näin saimme myös onnistuneita suorituksia. Pitää varmaan lenkillä alkaa harjoitella puun kiertämistä niin, että kiertää myös oikealta, jos se auttaisi tähän ongelmaan.
Valssia treenattiin niin, että oli hyppy - hyppy - u putki - hyppy - hyppy. Tarkoituksena oli saada koira putken jälkeiseltä hypyltä ensimmäiselle hypylle valssaten. Ensimmäisellä kerralla pyörähdin väärään suunta, ja useaan otteeseen sekoilin askeleissa. Huomasin myös, että Tinka on _todella_ nopea ja näin ollen itse sain juosta kunnolla. Saatiin kuitenkin pari onnistunutta valssia, joten siihen oli ihan mukava päättää treeni. Tinka sai kehuja siittä, että kestää kivasti toistoja, kun välillä neuvotaan ohjaajaa.

Siis onnistuneet treenit takana! Viime viikkoisesta "en mene putkeen" ei ollut tietoakaan vaan sujahti putkeen ennen kuin ehdin sanoa, että Tinkalla oli viime viikolla hankaluuksia putken kanssa. Erityisen ylpeä olen siitä, kuinka kivasti Tinka on kuulolla hallilla! Eilenkin pari koiraa lähti omille kierroksille, mutta Tinka ei välittänyt asiasta tuon taivaallista. Ennen kurssin alkua nimittäin pohdiskelin sitä, että meneeköhän kaikki treenit pilalle sen takia, koska Tinka nyt vain sattuu rakastamaan ihmisiä ja koiria kovasti. Onneksi tämä ei pidä paikkaansa ja on mukava treenailla!

Ensimmäiset "treenit" ;) Tinka 4 kuukautta :)

3 kommenttia:

  1. voi että, kovasti kuumottais itteäki jo päästä agilityn pariin eikä näitten lukeminen ainakaan helpota :D

    VastaaPoista
  2. Tiedän tunteen! Oon kyllä tykänny tosi paljon lajista ja Tinkakin on ihan fiiliksissä. Eikö Lunallakin kohta riitä ikä aloittamiseen ? :)

    VastaaPoista
  3. Kyllähän tuolla ikä riittäis, mutta ohjaaja on sen verran myöhään herännyt kouluttamiseen että täytyy vielä tottelevaisuutta opetella ennen agilityä :D Jos sitä kesällä sitte.... :)

    VastaaPoista