sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Torstaina oli vuorossa treffit Ahtin ja Niilon kanssa. Koirat pääsivät rallattelemaan soramontuille ja kivaa tuntui olevan. Tinkan teki hirmuisesti mieli uimaan, mutta ei kuitenkaan uskallus riittänyt ;)

Perjantai omistettiin tokoilulle ja temppuilulle. Opeteltiin naksuttimen avulla peruuttamaan ja täytyy myöntää, että naksutin on oiva apuväline monessa!

Olen myös yrittänyt etsiä meille syksyksi sopivia ryhmiä niin agilityyn kuin tokoonkin. Agilityyn on löytynyt seura ja nyt vain toivotaan, että meidät hyväksytään vaikka Tinka ei ihan vuotta vielä olekaan, kun ryhmä aloittaa. Tokoon on myös kovasti ollut etsinnässä treeniporukka, koska tuntuu että näin aloittelijana yksin treenaamisesta ei saa todellakaan kaikkea irti.

 
Lauantaina päästiin pitkästä aikaa hieman agilityilemään. Tämä on meillä vasta ihan alussa, joten otettiin vain aluksi siivekkeen läpi juoksua. Parin toiston jälkeen lisäsin toisen siivekkeen ja hienostihan se meni. Hyvin tehdystä työstä lensi tottakai lelu! Olen joskus koittanut agilityssa namialustaa silloin kun opeteltiin siivekkeitten läpituloa ihan tassutellen ja silloin namialusta toimi. Nykyään vauhtia tuntuu olevan sen verran, että namialustaa ei edes huomata, joten olen todennut lelun paremmaksi palkaksi.

Illalla vielä hurautimme kokkolaan ja laajalahteen juoksuttamaan koiria Kirsin ja Katjan kanssa. Koirista Taavi oli rohkein ja melkein jopa uskaltautui uimaan, mutta prinsessat pysyttelivät visusti rannan tuntumassa. Sain olla myös ylpeä Tinkasta, koska ohi meni lenkkeilijöitä jolloin kytkin Tinkan ja vapaaksi päästyään lähti juoksemaan perään, mutta tuli käskystä takaisin. Meillä kun on ollut hieman ongelmaa siitä, että Tinka on niin sosiaalinen ja tahtoisi lähteä jokaisen matkaan.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Eilen oltiin sovittu treffit cockeri Iisan ja Walesi Lunan kanssa. Tyttöjä nähtiinkin pitkästä aikaa ja vihdoin tytöt alkavat olla samankokoisia ja yhtä vauhdikkaita ;) Viimeksi nimittäin Luna tuumasi hieman jäädä jalkoihin, mutta nyt tyttö pysyi hienosti vauhdissa mukana. Tunnin koirat remusivat ja oli ilo jättää väsynyt koira kotiin, kun sai lähteä töihin. Harmittaa, että kamera ei ollut tällä reissulla mukana.
 
Illalla oli vielä pakko hurauttaa takaisin ohtakariin koiran ja kameran kanssa. Sää oli mitä mahtavin, joten jokunen kuvakin tuli napsastua. 





sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Koirakaverit

Tinkan tullessa ehdin kehittää stressin siitäkin, jos Tinkasta tulee täysin epäsosiaalinen koirien suhteen. Pienen mietinnän jälkeen totesin, että ei voi olla totta vain yksi järkevä ja rokotettu koirakaveri. Totesin, että parempi sekin kuin ei mitään. Onneksi talven ja kevään myötä meille alkoi kertyä paljon erilaisia koirakavereita ja nyt niitä on jo melko paljon. Mikään ei kyllä voita sitä, kun saa katsella koirien riemua :)

Tässä koirakavereita vielä kuvin:

Kuvannut: Henna


 
Kuvannut: Kirsi
 

Kuvanut: Mari
Kuvannut: Kirsi
 

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Reipas rinkeli!

Tänään taas sai olla niin ylpeä Tinkasta! On mahtavaa, kun on koira joka sopeutuu kaikkialle ja kaikkeen. Tänään nimittäin jouduimme huomaamattamme kuskiksi ja Tinka sai toimittaa vänkärin virkaa ;) Tinka matkusti autossa yhtä rauhallisesti kuin aina vaikka auto oli täynnä sakkia, pysäkit ja vaihtuvat ihmiset saivat Tinkan vain onnelliseksi. Mieltä lämmitti kehut siitä kuinka on reipas ja rauhallinen kaveri onkaan :)

Sosiaalisuus tuntuu jakavan aikalailla mielipiteitä. Joidenkin mielestä koiran ei todellakaan tarvi suhtautua ilolla vieraisiin ihmisiin tai käydä tervehtimässä niitä. Toisten mielestä sosiaalisuus on pelkästään suuri plussa. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään, jotka ovat onnellisia siitä että koira on sosiaalinen ja pitää ihmisistä. Tinkan ystävällisyys ja ihmisrakkaus jaksaa aina yllättää ja positiivisesti. Tämä toki voi johtua siitä, että edellinen koira ei ollut todellakaan sosiaalinen. Daralla oli oma "piiri" ja siihen ei kukaan noin vain päässytkään. Tämän takia ei voinut kuvitellakkaan ottavansa Daraa mukaan mihinkään suuriin ihmismassoihin. Tinkan taas voi ottaa huoletta mukaan mihin vaan, koska Tinka ei ole moksiskaan maisemanvaihdosta.

 
Ollaan me myös tällä viikolla treenattu tottakai! Nouto jätettiin nyt hautumaan ja sitä pitää sitten myöhemmin alkaa katella enemmän :) Tällä viikolla on keskitytty sivulletuloon ja eteentuloon. Molemmissa riittä vielä työtä.
Sivulletuloon tahtoisin nopeutta ja paljon lisää, koska nyt toteutus on todella laiska. Tähän ollaan siis treenattu nopeutta, palkkaamalla nopeista sivulletuloista ja naksulla vahvistettu tätä. Voisin sanoa, että edistystäkin on tapahtunut.
Eteentulossa on ollut ongelmana hieman vino ja kauas jäävä asento. En kiinnittänyt tarpeeksi huomiota näihin, kun asiaa opeteltiin, joten nyt saa korjailla omia virheitä ;) Tässäkin palkattu vain hyvästä suorasta asennosta ja siitä, että on lähellä ja eiköhän me vielä tästäkin hyvä saada!
 
 
Ollaan myös hieman rallyilty, mutta Tinkalla on uusi tärkeä tehtävä joka vie paljon aikaa.. Nimittäin Tinka on päättänyt alkaa hoitotädiksi meidän kissanpennuille! En tiedä arvostaako pennut yhtä paljon hoitajaansa mitä hoitaja pentuja, mutta ahkerasti killejä nuollaan ja leikitetään :) mutta yksi asia Tinkaakin hirvittää nimittäin pentujen kömpinen Tinkan mahan läheisyyteen saa sen nopeasti vaihtamaan paikkaa ;)


 

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

 
 
Tämä kuva kertoo meidän viikosta täydellisesti! Tämä viikko on siis keskitytty noutamiseen ja vihdoin kapula palautuu minulle asti. Kapulaa myös maltetaan pitää hetki suussa! Tästä on hyvä lähteä jatkamaan. Ollaanhan me noin muutenkin hieman tokoiltu, mutta kuvat kertokoot siitä enemmän ;)


 




lauantai 7. kesäkuuta 2014

Vierivä kivi ei sammaloidu

Lämpimät päivät ovat tehneet sen, että mielummin käyttää Tinkaa uimassa ja illalla myöhään vasta lenkillä. Onni onkin meri 10 kilometrin päässä kotoa. Ei tule aivan heti ahdasta ;)  Torstaina saimmekin koirakavereita Nessasta ja Ahdista :)

                                                        Riemuidiootit rantailemassa   

 
Eilen pystytettiinkin rally-tokokyltit, koska niiden käyttö on jäänyt hävettävän vähälle! Tykkään käyttää netissä valmiiksi olevia kisoissa olleita ratoja, ei joudu itse ajattelemaan niin paljoa, miten kyltit tulevat ;) Tinka oli ensimmäisellä kerralla ihan kierroksilla, koska olihan neiti joutunut olla koko pitkän päivän yksin kotona. Toisella kierroksella mentiin jo hienosti keskittyen ja kolmas kierros oli mahtava! :)
 
Tänään kävin vihdoin ja viimein hakemassa punkkikarkotteet Tinkalle. Päädyin lopulta bayvanticiin, koska siitä olen kuullut todella paljon hyvää. Litkut saatiin niskaan ja vielä ainakaan ei ole edes tarvinnut rapsutella. Tällä alueella on aivan hirvittävästi punkkeja, ja en tahtoisi rajoittaa meidän menemisiä punkkien takia. Helpompi laittaa litkut niskaan niin voi mennä vähän huolettomammin :)
 
Kuumat päivät on onneksi hyvä käyttää sisällä tokoiluun ja temppuiluun, kun pihalla paahteessa ei jaksa tehdä mitään. Tänään ollaan siis vuorostaan vietetty aikaa tokoilun merkeissä. Kyllähän se Tinka oppii, kun osaa vain opettaa ;)
 
 


 
 
 

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Uusia tuulia ja vanhoja temppuja

Huoli ja stressi syksystä on saanut meidät laiskoiksi. Vihdoin syksyn suunitelmat alkavat olla selviä, joten eiköhän me aktivoiduta taas! Nyt voinkin paljastaa, että minä ja rinkeli vaikutetaan syksyllä Korpilahdella. Harrastusmahdollisuudet oli ensimmäinen asia mikä täytyi kartoittaa ja eiköhän me syksyllä päästä aloittamaan agility ja jatketaan tietenkin tokoilua ja rally-tokoilua! :)

Tänään ja eilen ollaan tokoiltu sen verran, että on jotain mainittavaakin! Eilen keskityttiin seuraamiseen ja vaihtoihin. Tänään vuorossa olikin nouto ja sivulletulo.
Seuraaminen tapahtuu edelleen pääasiassa imuttamalla, mutta kättä nostellaan välillä ja ei tunnu haittaavan neitiä ollenkaan! Reipasta ja tulee hyvin mukana.
Vaihdot onnistuvat jo melko kivasti. Maahan-istu sujuu jo täysin ilman apuja ja tekee nopeasti. Maahan-seiso tarvitsee vielä pienen käsiavun, mutta nopeutta on melko kivasti.
Nouto hierottiin jälleen makkaraa kapulaa ja eipäs tarvinut paljo innostaa, kun neiti haki hienosti kapulaa! Palauttaminen ei aina suju ihan kuin oppikirjassa, mutta pari kertaa tuli hyvä palautus ja suoraan käteen.
Sivulletulot olivat todella nopeita ja tuli juuri oikeaan kohtaan. Tässä pitää vain muistaa vahvistaa kontaktia ja tehdä pelkkiä kontaktiharjoituksiakin.
Ei voi muuta todeta kuin, että pätevä tokoilija <3
 
 
 
 
Meillä alkaa molemmat jo toivoa, että juoksut alkaisivat helpottaa. Omistaja tulee hulluksi hellyydenkipeästä koirasta (Kyllä joka yö on pakko nukkua mahdollisimman lähellä ja mieluiten tietysti mun päällä). Tinka varmaan kaipailee myös koirakavereita joita ei olla päästy moikkailemaan pitkään aikaan. Juoksuista viis, koska tänään päästiin myös rannalle! Ja kyllähän se Tinka ui, kun ei hoksannut kuin syvälle lelu lensi ;)







sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Tinka jo kahdeksan kuukautta!

Ei voi kuin ihmetellä, että mihin tämä aika menee. Pienestä pallerosta on kasvanut jo iso tyttö!
Viralliset 8 kk mitat on 36.5 cm korkeutta ja 9,1 kg