maanantai 18. syyskuuta 2017

3.9 Tokokoe



Päivitykset laahaavat taas pahasti jäljessä, mutta ehkä kunnostaudun kirjoittamiseen taas, kun koulu alkaa. Lähdettiin tosiaan sunnuntaiaamuna ajelemaan kohti sumuista Sieviä. Koepaikalle saavuttiin nippanappa ennen luoksepäästävyyttä ja Tinka tuntui hieman tahmealta, mutta laitoin sen väsymyksen piikkiin, koska oli edellisenä iltana ollut retkellä. Kokeen edetessä selvisi, että kyse ei ollut mistään väsymyksestä vaan jokin muu oli pahemmin vialla. Kokeen jälkeen päällimmäisenä tunteena mieleen jäi harmitus siitä, että en heti tajunnut että kaikki ei ole kunnossa. Toivotaan, että Tinka ei yhdistänyt huonoa mielentilaa kokeisiin tämän kokeen jälkeen. 

 Paikkis 10 
Ei mitään valittamista. Makoili tyynesti ja rauhallisesti. 

Seuraaminen 7.5 
Jätätti ja levisi. Tuntui melkoisen tahmealta. 

Liikkeestä maahan 0 
Nollasin liikkeen itse. En varmistanut menikö koira maahan ja sanoin toisen käskyn kolmen metrin päästä. 

Luoksetulo 10 
Teknisesti teki oikein, mutta ilo ja into puuttuivat. 

Noutoesineen pito 8 
Otti vasta toisella käskyllä kapulan. 

Kauko-ohjaus 7 
Tarvitsi kaksi käskyä ensimmäiseen maahanmenoon ja kaksi käskyä istumiseen. 

Hyppy 0 
Kiersi hypyn ja tuli nätisti perusasentoon sivulle. Tämä liike varmisti sen, että jotain on todella pahasti vialla. Tinka ei ikinä kierrä hyppyä. 

Kokonaisvaikutus 8.5 
Tuomarin kommentti oli, että koira tekee teknisesti kyllä oikein asioita, mutta tekemisen ilo puuttuu. Tuomari sanoi, että muistaa ja tietää koiran ja se osaa tehdä hienosti ja innokkaasti töitä, mutta tänään ei ole sellainen päivä. 

ALO3 139,5 pistettä 

Kokeesta jäi siis todella huono fiilis ja onneksi tiesin, että seuraavalle päivälle oli varattu aika rokotuksille, joten samalla voitaisiin tarkistaa mikä mättää, voisiko olla märkäkohtu tai vastaava. Onneksi märkäkohtua ei löytynyt, mutta jokin muu tulehdustila Tinkalla oli päällä. Harmittaa, että en heti tajunnut ettei kaikki ole hyvin. Toisaalta tämä taas todisti sen, että kuinka tunnollinen tuo koira onkaan! Hän tekee vaikka kipeänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti