perjantai 17. kesäkuuta 2016

Epäkunnossa.

Kuvat (C) Ida

Tiistaina Tinka pääsi taas luottohierojan käsittelyyn. Edellisen kerran poikettiin hierojalla maaliskuun lopussa, joten ajattelin että on hyvä käydä katsomassa, millaisessa kuosissa lihaksisto tällä hetkellä on. Landelle paluu on nimittäin tarkoittanut sitä, että hihna on lenkeillä mukana vain koristeena. Pieniä merkkejä olen mielestäni huomannut, että kireyttä saattaa löytyä ja tunne vahvistui, kun päästiin Carinalle ja Tinka pyrki jo eteisessä pois päin, koska saman teki viimeksi kun oli kipeä. 

Aluksi vaikutti siltä, että mitään sen suurempia jumeja ei ole. Tarkemmin hierottaessa jumeja löytyi vähän sieltä täältä mm. lapojen välistä, toisesta ojentajasta ja lannerangan kohdalta oltiin todella kipeitä. Ensihätään Tinka sai laseria, mutta myös kehoituksen käydä jäsenkorjaajalla katsomassa tilannetta tarkemmin, joten ensi viikolla suunnataan taas jäsenkorjaajalle. 

Omat kokemukset kyllä vahvistavat sen, että säännöllinen hierojalla käyttäminen ei todellakaan ole pahitteeksi vaan päinvastoin. Itse en ole koskaan vielä havainnut kovin selkeitä oireita siitä, että Tinka olisi jumissa tai kovinkaan kipeä, mutta aina hierojalla on löytynyt vähintään pientä jumia jostain. Tämän takia pyrin käyttämään Tinkan hierojalla säännöllisesti, että ne pienetkään jumit eivät pahentuisi. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti