tiistai 30. joulukuuta 2014

Eilen palattiin takaisin ruotuun ja lähdettiin käymään hallilla. Otettiin hieman jääviä niin, että itse peruuttelin ja alkoi olla ihan kivan näköisiä jo. Täpäkkyyttä tuli kivasti, kun otti lelun esiin ja sillä palkkaili. Seisomisessa tulee välillä huomaamatta annettua pieni käsiapu, mikä pitäisi nyt häivyttää omasta päästä pois, koska Tinka kyllä osaa ilman sitäkin. Hyppy otettiin myös pari kertaa ja kivasti kääntyy ja pysyy paikallaan niin kauan, että ehdin kiertää vierelle. Lopuksi Tinka pääsi vähän rallattelemaan aksaa ja vauhtiahan tuossa piisaa kyllä! Viikon päästä alkaa taas ohjatut treenit ja niitä odotellaan kyllä innolla.


Tänään onkin sitten kotona hömpötelty ja ulkoiltu koirakavereiden kanssa. Aamulla naksuteltiin lusikan kanssa ja tosi nopeasti lusikka löysi tien suuhun ja saatiin pari pitoakin aikaiseksi. Takapäätä treenailtiin kirjan päällä pyörien ja kivasti alkaa pyöriä molempiin suuntiin. Tinka tarjoaa todella kivasti itse, kun kaivoin naksuttimen ja namit eteen ja ennen kuin ehdin sanoa mitään oli neiti tällännyt itsensä kännykän kuoren päälle ja odotti missä nami viipyy ;) Aamupäiväksi oltiin sovittu treffit Idan ja Oonan kanssa, joten koirat pääsivät kunnolla riekkumaan. 


(c) Ida

(c) Ida

(c) Ida

(c) Ida


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti